2000-luvulla naisten ja miesten roolien ideaalit saati käytännöt eivät ole perheissä itsestään selviä. Perhe-elämä on monenlaista ja perheitä kutsutaan monilla eri nimillä. Nykypäivän perheitä ovat esimerkiksi ydinperheet, eroperheet, yksin- ja yhteishuoltajaperheet, sateenkaariperheet tai vaikkapa avoliitossa elävät perheet. Erilaiset perhe-elämän muodot haastavat pohtimaan, mitä merkitystä perheellä on ihmisten elämässä. Nähdäkseni perheen merkitys on erityisen tärkeä, koska kasvuhistoriaa kannetaan aina uusien ihmissuhteiden näyttämöille. Parhaimmillaan lapsuuden perintö mahdollistaa suhteen muihin ihmisiin. Pahimmillaan perheiden ratkaistaviksi siirtyvät ylisukupolvisesti vanhempien ja esimerkiksi isovanhempien ratkaisemattomat elämänkysymykset.
Näyttää siltä, että perhe-elämää koskevat toiveet ovat näennäisestä erilaisuudestaan huolimatta myös hyvin samankaltaisia. Perheeltä odotetaan rakkautta, turvallisuutta ja suojaa. Lapsille, jos niitä on, sekä muille perheenjäsenille halutaan luoda mahdollisimman hyvät elämisen edellytykset. Perheissä on etsitty ja etsitään mahdollisuutta hyvään elämään. Kirkon ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden merkittävänä tehtävänä on tukea perheitä tässä etsinnässä. Parhaiten tämä onnistuu silloin, kun vanhemmuutta tuetaan, lapsuutta arvostetaan ja vahvistetaan perheissä luottamusta ja turvallisuutta, joka kestää keskeneräisyyttä. Kun teemme näin, piispojen sanat voivat konkretisoitua: ”Kestävä rakkaus ja onnellinen perhe-elämä ovat mahdollisia myös tänään. Hyvän ja turvallisen kodin rakentaminen ei vaadi uraa, ulkonäköä tai uusimpien trendien tuntemista. Tavallinen elämä riittää.” (Rakkauden lahja 2008, Kirjapaja.)
Joona Mikkola