 |
| "Bride photo" by Allan Ajifo - https://www.flickr.com/photos/125992663@N02/14414226240/. Licensed under CC BY 2.0 via Wikimedia Commons - http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Bride_photo.jpg#mediaviewer/File:Bride_photo.jpg |
Julkinen keskustelu
avioliiton perusteista on jatkunut tv-sarja Ensitreffit
alttarilla myötä. Sarjan ideana on se, että ulkopuoliset asiantuntijat:
pappi, psykologi, psykoterapeutti ja folkloristi valitsivat ihanteellisimmat avioparit. Miia ja Olli, Viola ja Esa sekä Pia ja Jussi
tapasivat ensi kertaa alttarilla, menivät naimisiin ja muuttivat yhteen. Tämän jälkeen ohjelma on keskittynyt
kuvaamaan sitä, rakastuvatko aviopuolisot toisiinsa ja voivatko he elää
aviopuolisoina. Sarjan idea ei ole sinänsä uusi. Avioliittoja on solmittu
kautta aikain hyvin erilaisista lähtökohdista käsin. Esimerkiksi keskiajalla
avioliitto oli sopimus, jossa perheen ja suvun merkitys oli keskeinen.
Tärkeämpää kuin avioliiton solmivien keskinäinen rakkaus oli suvun etu.
Tämän päivän Suomessa ulkopuolisten sopima avioliitto on
poikkeuksellinen. Ehkä juuri tämän vuoksi mediassa on käyty Ensitreffit alttarilla -sarjan tiimoilta
vilkasta keskustelua rakkauden, parisuhteen ja avioliiton perusteista.
Joissakin puheenvuoroissa on korostettu avioliiton maallista merkitystä. Toiset
ovat taas muistuttaneet avioliiton hengellisestä lähtökohdasta. Ylipäänsä tämän
päivän avioliittokeskustelua on leimannut tunneherkkyys, vastakkainasettelu ja
juuttuminen erilaisiin reunaehtoihin. Samalla keskustelun taka-alalle on jäänyt
yksi keskeinen näkökulma – elinikäisyys.
Elinikäisyyden ihanne on luterilaisen kirkon
avioliittokäsityksen mukaan yksi avioliiton perustavanlaatuinen lähtökohta.
Tämä ihanne on sanoitettuna esimerkiksi piispojen julkaisemassa kirjassa
Rakkauden lahja. Mutta kuinka elinikäisyyden ihanne sopii nykyihmisille?
Sosiologi Jaana Maksimaisen esittää väitöskirjassaan Parisuhde ja ero: Sosiologinen analyysi terapeuttisesta ymmärryksestä (2010),
että elinikäisen avioliiton ihanteen on korvannut
terapeuttisen parisuhteen ihanne. Se tarkoittaa emotionaalisen tyytyväisyyden
varaan rakentuvaa parisuhdetta, jossa kielletään velvollisuudet ja
sitoutuminen. Ne korvataan rehellisyyteen ja avoimuuteen perustuvalla
kommunikaatiolla. Terapeuttisella parisuhteella ei ole kuitenkaan sellaista
päämäärää, joka tukisi liiton pysyvyyttä.
Luterilaisen avioliittoteologian näkökulmasta
terapeuttinen parisuhde ei riitä avioliiton perustaksi, koska elinikäisyyden
ihanne kuuluu jo ihmisenä olemisen ytimeen. Se on osa Jumalan luomistahtoa.
Avioliiton lisäksi elinikäisyys voi toteutua myös muissa lähisuhteissa. Jeesus
puolustaa avioliiton elinikäisyyttä vastustamalla periaatetta, joka antaa
miehelle luvan erota vaimostaan kevein perustein. ”Minkä Jumala on yhdistänyt,
sitä älköön ihminen erottako.” Jeesuksen opetuksen pohjalta ei voida kuitenkaan
vaatia esimerkiksi sitoutumista väkivaltaiseen parisuhteeseen.
Ajattelen, että elinikäisyyden ihanteen tulisi olla
yksi lähtökohta nykyisessä avioliittokeskustelussa. Luterilainen kirkko voi
tukea tämän ihanteen toteutumista vahvistamalla ilmapiiriä, jossa on tilaa
keskeneräisyydelle. Parhainkaan avioliitto ei voi toteutua ilman
vastoinkäymisiä, jotka koettelevat, mutta myös kasvattavat. Keskeneräisten ja
inhimillisten ihmisten elinikäiseen avioliittoon tarvitaan keskinäistä ymmärrystä,
vastavuoroisuutta, lujaa tahtoa, mutta myös Jumalan siunausta.
Joona Mikkola
