PERHE-ELÄMÄN RIEMUT JA RAIVOT

Silmiini on pompannut viime aikoina eri yhteyksissä keskustelut ja kannanotot vanhemmuudesta ja lasten kasvatuksesta.

On käynyt selväksi, että vanhemmuus ja kasvatus herättää tunteita! Niin minullakin. On monenlaisia ohjeita, neuvoja ja sääntöjä siitä, miten tulisi toimia vanhemmuuden tiellä, jotta päästään toivottuun lopputulokseen lapsen kasvatuksessa ja onnistuneessa vanhemmuudessa.

Kaikkea kirjoittelua ja kommentointia lukiessa syntyy helposti vaikutelma, että omassa vanhemmuudessa on koko ajan jotain parannettavaa tai, että omassa lapsessa on jotain tavallisuudesta poikkeavaa, jos kaikki ei mene niin sujuvasti ja vaivattomasti. Syömiset, nukkumiset ja oma aika mietityttävät. Tietenkin!  Helpotukseksi tarjotaan usein hyviäkin neuvoja ja vinkkejä sekä kaikenlaisia koulutuksia perhe-elämän helpottamiseksi.

Miksi elämä ei saisi muuttua  - tai paremminkin - kääntyä päälaelleen vanhemmuuden myötä? Vanhemmuus on väistämättä yksi elämän suurimpia mullistuksia ja huikea tutkimusmatka itseen, lapseen ja koko elämään. Vanhemmuus on matka, jossa vaivoja ei säästellä. Jälkikasvu saa meidät nukkumaan huonosti ikävuosista riippumatta milloin mistäkin syystä. Harmaita hiuksia pukkaa hiusväristä huolimatta. Väsymys ja huolet eivät taatusti tuo kenestäkään parhaita puolia esiin.

Lisäksi koko ajan kovaa kyytiä kasvava pienokainen onnistuu lähes aina sohaisemaan omaa sisäistä muurahaispesäämme kaikissa kehitysvaiheissaan. Itsestä saattaa löytyä yllättävän paljon hyvin piilossa pysyneitä tunteita, ajatuksia ja kokemuksia, jotka kummallisesti onnistuvat aktivoitumaan juuri silloin, kun sitä vähiten jaksaisi..  Onko ihmekään, että vanhemmuus tuo mukanaan kaiken ilon ja ihanuuden keskellä myös neuvottomuutta, hämmennystä ja riittämättömyyden tunteita?

Lapsiperheen arkea on juuri se, että tilanteet tulevat yllättäen ja harvoin mitkään suunnitelmat toteutuvat täysin odotetulla tavalla. Puhumattakaan vuorovaikutustaitojen haasteellisuudesta! Oman ajan ja omien tarpeiden siirtäminen tuonnemmaksi on aika usein lähes pakon sanelemaa huolimatta siitä onko perheessä vastasyntynyt vauva vai murrosiän kuohuissa elävä teini-ikäinen.

Tämän kevään aikana diakoninen perhe - ja nuortenaikuisten työ on järjestänyt ÄITIRYHMÄN, jossa on voinut pohtia yhdessä ryhmän kanssa omaan elämään ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä. Vanhemmuuden ja sen herättämien kysymysten äärelle pysähtyminen on arvokasta. Omaan itseensä tutustuminen voi olla palvelus koko perheelle ja sen yhteiselle hyvinvoinnille.


Kirsi Jaakonaho
diakoniatyöntekijä
Diakoninen perhe- ja nuortenaikuisten työ